Omakuva-projekti

OMAKUVA – menetelmä (OK – menetelmä)

 

KULTTUURI A&T Oy on kehittänyt poikkitaiteellisen OMAKUVA – menetelmän, jonka avulla osallistujat kartoittavat omaa identiteettiään sekä tulevaisuuden odotuksiaan ja toiveitaan.

 

MISTÄ ON KYSE?

OK perustuu yksilön / yhteisön identiteetin pohdintaan yhteisötaiteen luovien liikkeellisten / tanssillisten, sanallisten ja kuvallisten harjoitusten avulla.

OK – työpajoissa etsitään vastauksia kysymyksiin:

Kuka minä olen? (nykyisyys)

Miten tähän on tultu? (menneisyys)

Miten tästä eteenpäin? (tulevaisuus)

OK:n painopiste on osallistujien tulevaisuuden odotusten ja toiveiden kartoittamisessa. Mitä tahdotaan? Mistä uneksitaan? Itseilmaisua ja itsensä toteuttamista tukevien harjoitusten avulla osallistujia rohkaistaan kohtaamaan tulevaisuuden haasteita.

 

KENELLE TARKOITETTU?

1. Yksilöt

OK – menetelmä on tarkoitettu elämän murrosvaiheessa oleville yksilöille kuten nuoret aikuiset, eläkkeelle siirtyneet, potilasjärjestöjen jäsenet, eronneet jne. Ryhmän koko n. 15 henkeä.

2. Yhteisöt

OK – menetelmä soveltuu erilaisten yhteisöjen koulutusohjelmiin. Työyhteisöissä käydään kartoittamaan luovien menetelmien avulla yhteisön identiteettiä etsimällä vastauksia kysymyksiin: Keitä me olemme? Miten tähän on tultu? Miten tästä eteenpäin?

 

OK – MENETELMÄN PILOTTI

OMAKUVA – menetelmän pilotti on osa Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön laitoksen VOIMAA TAITEESTA – projektia. KULTTUURI A&T Oy toteuttaa pilottia tarjouskilpailun perusteella.

Pilotin työpajavaihe (12 kertaa) on toteutettu syksyllä 2011 Helsingissä Kinaporin palvelukeskuksessa eläkeikäisten henkilöiden ryhmässä. Osallistujat ovat jääneet pois päivätyöstä ja perhetilanteetkin ovat muuttuneet. Tässä elämänmurroksessa moni miettii, mitä tulevaisuus tuo tullessaan vanhuuden ollessa jo näköpiirissä. Kokemukset työpajavaiheesta ovat olleet rohkaisevia, ja menetelmän toimivuus on jo pystytty osoittamaan.

Pilotti jatkuu vielä 2012 vuoden puolella evaluointi- ja raportointivaiheella. Pilotin johtajana toimii tanssitaiteilija Sanni Sihvola, joka on yhdessä taideaineiden opettaja Anja Lanérin  kehittänyt  OMAKUVA – menetelmän.

Liimaa ja läsnäoloa

OMAKUVA-pilottimme Kinaporin palvelukeskuksessa lähenee loppuaan. Tämä on ollut tunteikas ja värikäs matka. Ihmiset ovat tulleet tutuiksi, huumorikipinät ovat sinkoilleet tavattaessa. Ryhmän sisällä on aistittavissa lämpöä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Persoonat säihkyvät, pikku hiljaa nekin, jotka alkumatkasta tuntuivat vetäytyvämmiltä ja pitivät säihkeensä enemmän piilossa.

Pilotissa on käyty läpi osallistujien muistoja ja aikomuksia, vahvuuksia ja uusia aluevaltauksia. Koko projekti on ollut kuin palapeli: se on rakentunut pienistä osasista joita on soviteltu toisiinsa. Paloja on tietenkin paljon, mutta jotkut hetket tulevat mieleen voimakkaammin kuin toiset. Kuten se, kun eräs mieshenkilö pohdiskeli sitoutumistaan ryhmään: ”kun tänne tullaan, täällä tehdään erikoisia ja vähän hankaliakin asioita, mutta ei niitä asioita kai missään muualla tulisi tehneeksikään. Siispä kannattaa tulla.” Tai kun eräs toinen totesi: ”Täällä saan olla ihana ihminen, saisinpa olla sitä muuallakin.” Tulkitsen tämän siten, että olemme onnistuneet yhdessä luomaan turvallisen tilan ja tilanteen, jossa ihmisen on helpompi tutkia omaa rooliaan ja avata uusia väyliä olemiseen.

Muistan myös muistamisen ja jakamisen rituaalit. Runot, jotka aukaisivat näkemään toisemme vielä paremmin. Vuoropuhelut kosketusten ja liikkeiden kautta. Ilmeet, joita liioiteltiin ja joille naurettiin. Olemmeko näin ilmeikkäitä ? Muistan kun puhuttiin toiveista ja unelmista. Päällimmäisenä siellä oli monilla hyvä terveys ja yhteys lapsenlapsiin. Suuria unelmia hyvästä arjesta.

Muistan värien ja sanojen purkautumisen paperille. Muistan osallistujien turhautumisen, ja sen kuinka siitäkin selvittiin. Muistan halausten piirit, kyyneleet silmäkulmassa. Vapauttava naurun. Liimatuubin käsittämättömän anatomian, ja sen kuinka siitäkin selvittiin.

Hetkiä tulee mieleen koko ajan enemmän. Ehkä sittenkin jokainen niistä on ollut juuri se merkityksellinen, jopa se viimeinen takin päälle laittamisen hetki, kun on vielä jutellut pari sanaa jonkun osallistujan kanssa. Omakuva ei koostukaan pelkistä tähtihetkistä.

Me vetäjät olemme myös saaneet rakentaa omakuvaamme pilottiryhmämme kautta. Mitään muuta keinoa ei kai olekaan, jos todella pyrkii kohtaamaan toisen, uuden ihmisen. Omien ääriviivojen on pakko murtua edes vähäsen, että rakosista pääsee virtaamaan sisään toisen läsnäoloa.  Läsnä oleminen tapahtuu aina toisen kanssa, läsnä, luona. Siihen sisältyy olennaisesti hyväksyntä ja jonkinlainen hyväntahtoisuus. Haluan olla kanssasi, haluan ymmärtää sinua, haluan tulla ymmärretyksi. Ymmärtäminen ei aina vaadi edes sanoja: myös liike voi olla ymmärtävää ja läsnä olevaa. Tai pelkkä katse.

Projekti on ollut mahtava, positiivinen kokemus. Jäljellä on raportin kirjoittaminen, koetun sitominen ja selittäminen, vaikka olen jo nyt varma, että jotkin osaset jäävät selittämättömiksi. Se liima ja kipinä, mikä synnyttää ihmisten välisen ”sen jonkin”. Yhteisen ja yksityisen omakuvan.

Helsingissä, 15.2.2012

Sanni Sihvola