Koulutus

Luennot, kurssit, työnohjaus, hankkeet

Kohderyhmänä hyvinvointialan ammattilaiset, esimiehet, seniorit.

Sisällöntuotanto

Tekstin ja av-materiaalin tuotanto

Radio-, ja tv-ohjelmat, lehti- ja kirja-artikkelit, kustannustoiminta.

Tilaisuudet

Taide- ja kulttuuritilaisuuksien tuotannot

Teatteri-, tanssi- ym. esitykset suurelle yleisölle ja erityisryhmille.

 
Ajankohtaista

Sanni Sihvola kertoo OMAKUVA-projektista

Liimaa ja läsnäoloa

OMAKUVA-pilottimme Kinaporin palvelukeskuksessa lähenee loppuaan. Tämä on ollut tunteikas ja värikäs matka. Ihmiset ovat tulleet tutuiksi, huumorikipinät ovat sinkoilleet tavattaessa. Ryhmän sisällä on aistittavissa lämpöä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Persoonat säihkyvät, pikku hiljaa nekin, jotka alkumatkasta tuntuivat vetäytyvämmiltä ja pitivät säihkeensä enemmän piilossa.

Pilotissa on käyty läpi osallistujien muistoja ja aikomuksia, vahvuuksia ja uusia aluevaltauksia. Koko projekti on ollut kuin palapeli: se on rakentunut pienistä osasista joita on soviteltu toisiinsa. Paloja on tietenkin paljon, mutta jotkut hetket tulevat mieleen voimakkaammin kuin toiset. Kuten se, kun eräs mieshenkilö pohdiskeli sitoutumistaan ryhmään: ”kun tänne tullaan, täällä tehdään erikoisia ja vähän hankaliakin asioita, mutta ei niitä asioita kai missään muualla tulisi tehneeksikään. Siispä kannattaa tulla.” Tai kun eräs toinen totesi: ”Täällä saan olla ihana ihminen, saisinpa olla sitä muuallakin.” Tulkitsen tämän siten, että olemme onnistuneet yhdessä luomaan turvallisen tilan ja tilanteen, jossa ihmisen on helpompi tutkia omaa rooliaan ja avata uusia väyliä olemiseen.
Lue lisää Voimaa Taiteesta sivulta tai tämän sivuston OMAKUVA -sivulta.

 

 

Voimaa taiteesta –hankkeen OMAKUVA-työpaja Lasipalatsin Luovassa kohtaamispaikassa 25.1.2012

Voimaa taiteesta –hankkeen OMAKUVA-työpaja Lasipalatsin Luovassa kohtaamispaikassa 25.1.2012

Kuka minä olen? Mitä minä tahdon? Mistä minä uneksin?

Yhteisötaide voi olla keino yksilön tai yhteisön identiteetin pohdintaan. Tanssillisten, sanallisten ja kuvallisten harjoitteiden avulla voidaan tukea itseilmaisua ja rohkaista osallistujaa kohtaamaan omat odotuksensa ja toiveensa sekä tulevaisuuden haasteet.

Voimaa taiteesta –hanke kehittää yhteistyössä Kulttuuri A&T Oy:n kanssa OMAKUVA-palvelutuotetta. Pilotin työpajat on toteutettu syksyllä 2011 Helsingissä Kinaporin palvelukeskuksessa eläkeikäisten ryhmässä. Osallistavan OMAKUVA-menetelmän kautta voidaan tarkastella yksilön tai yhteisön identiteettiä monenlaisten kohderyhmien kanssa.

Voimaa taiteesta –hankkeen OMAKUVA-työpaja demonstroi taiteen soveltavien menetelmien käyttöä hyvinvointialalla. Työpajaan voi osallistua Lasipalatsin Luovassa kohtaamispaikassa keskiviikkona 25.1.2012 klo 17-19. Ilmoittautuminen 18.1.2012 mennessä osoitteeseen katri.malte-colliard@uta.fi.

Voimaa taiteesta -hankkeen toteuttavat yhteistyössä Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskus ja Laurea AMK:n sosiaalialan koulutusohjelma. Sen päärahoittajana toimii opetus- ja kulttuuriministeriön Luovien alojen yrittäjyyden kansainvälistymisen ja kasvun ESR-kehittämisohjelma. Muita rahoittajia ovat Luova Tampere- kehittämisohjelma, Laurea AMK ja Vantaan kaupunki.

Lisätietoa Omakuva-menetelmästä tämän sivuston Omakuva-projektin sivulta.

 

Kulttuurikondis ry käynnistää toimintaansa

KULTTUURIKONDIS ry / KULTURKONDIS rf.  on virallisesti rekisteröity 11.5.2011.  Yhdistyksen perustava kokous oli 11.1.2011.  Säännöt löytyvät Patentti- ja rekisterhallituksesta. Yhdistetty vuosi-ja järjestäytymiskokous pidetään kesäkuussa Helsingin Karhusaaressa. Tarkempia tietoja antavat Anja Lanér, Tapani Sihvola ja Anu Castrén esim gmailin tai facebookin kautta.

Kulttuurikondis ry pyrkii edistämään kulttuurin ja taiteen avulla yhteisöjen ja yksilöiden hyvinvointia sekä taiteen tuottajina että vastaanottajina. Yhdistys tuottaa kulttuuri- ja kehittämishankkeita yhteistyössä taiteilijoiden, yhteisöjen ja erityisryhmien kanssa, järjestää erilaisia kulttuuritilaisuuksia ja taidetapahtumia, harjoittaa julkaisutoimintaa ja alan koulutusta.

Vireillä on mm. kesäteatterihanke Karhusaareen yhteistyössä Kulttuuri A&T Oy:n kanssa.

 

 

Omakuva-pilottiprojekti osana Voimaa taiteesta -hanketta

Kulttuuri A&T Oy on valittu toteuttamaan Tampereen yliopiston Voimaa taiteesta -hankkeeseen liittyvää osin EU-rahoitteista pilottiprojektia. Haettujen projektien tuli hakuilmoituksen mukaan olla:  “taidelähtöisiin menetelmiin perustuvien palvelumallien kehittäminen hyvinvointialan asiakastyöhön”. Hankkeemme, Omakuva -yhteisötaideprojekti, on tarkoitus toteuttaa 2012 toukokuuhun mennessä Kinaporin vanhusten palvelu- ja hyvinvointikeskuksessa Helsingissä. Projektin johtajana ja pääkouluttajana on tanssitaiteen maisteri, koreografi Sanni Sihvola.

 

Kulttuurin ajankohtaisohjelma jatkuu

8.. Vko 11 Kerromme kahdesta taidenäyttelystä: Rembrandt -kuparilaatan mestari, grafiikkaa Eremitaasin kokoelmista Sinebrychoffin taidemuseossa ja Taryn Simonin valokuvia Helsingin taidemuseo Meilahdessa.

7. Vko 10. Kerromme henkilöstövuokrausta käsittelevästä näytelmästä There is no Harri (kirj. Mika Ripatti, ohj. Tiina Lymi) , joka on saanut kantaesityksen Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilassa.

6. Vko 9. Kerromme Kansallisteatterin suuren näyttämön kotimaisesta kantaesityksestä: Kansanhiihto 2012 (kirj. Mika Myllyaho, Taina West ja Paula Korva, ohj. Mika Myllyaho).

5. Vko 8. Kerromme kahdesta suomalaisesta kantaesityksestä: He eivät asu enää täällä (kirj. ja ohj. Paavo Westerberg) Suomen kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä ja Huolimattomat (Kari Hotakaisen romaanista vapaasti sovittanut  Juha Kukkonen, ohj. Aleksis Meaney) Ryhmäteatterin Helsinginkadun näyttämöllä.

4. Vko 7. Kerromme Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä avatusta akateemikko Outi Heiskasen 75-vuotisjuhlanäyttelystä Alkumeri.

3. Vko 6. Kerromme  kahdesta Helsingin kaupunginteatterin ensi-illasta: Sylvi ja Anita (kirj. Panu Rajala, ohj. Kari Rentola) Pienellä näyttämöllä ja De tio budorden (kirj. ja ohj. Stan Saanila ja André Wickström) Lilla Teaternissa.

2. Vko 4. Kerromme mm. Kristina Carlsonin William N. Päiväkirja -teoksesta ja muusta yöpöydällemme kertyneestä kirjallisuudesta.

1.  Vko 3. Kerromme Suomen Kansallisteatterin joulukuun ensi-illoista: Pikkujättiläinen (kirj. ja ohj. Katja Krohn), Maaninkavaara (Miika Nousiaisen romaanin mukaan dramatisoinut ja ohj. Minna Leino) ja Saiturin joulu (Charles Dickensin tarinan mukaan dramatisoinut ja ohj. Kurt Nuotio).

Kulttuuri A&T jatkaa viikoittaista kulttuurin ajankohtaisohjelman tuottamista
Lähiradiossa  (100,3 / Helsinki)
Torstaisin klo 13.30 ja uusinnat lauantaisin
Ohjelmat kuultavissa myös netissä http://www.kslradio.fi/archives/9253.
Vuodesta 2010 lähtien ohjelma on ollut kuultavissa myös
Radio Moreenissa  (98,4 / Tampere)
Sunnuntaisin klo 12
Ohjelmaa toimittavat Anja Lanér ja Tapani Sihvola